Helmarit nimetty EM-lopputurnaukseen19.6.2025 13:06:59 EEST | Suomen Palloliitto | TiedoteHelmarit pelaa heinäkuussa EM-lopputurnauksessa Sveitsissä. Suomi kohtaa alkulohkossa Islannin, Norjan ja Sveitsin.
Suomessa alkoholi Euroopan kolmanneksi kalleinta19.6.2025 13:01:45 EEST | Tilastokeskus | TiedoteSuomi oli vuonna 2024 Euroopan kolmanneksi kallein maa ostaa alkoholia. Kalliimpaa alkoholi oli vain Islannissa ja Norjassa. Myös ruuan ja alkoholittomien juomien osalta Suomi oli EU:n keskiarvoa kalliimpi.
Rauhallinen alku sinileväkaudelle19.6.2025 13:00:00 EEST | Suomen ympäristökeskus | TiedoteSinilevähavaintojen määrä on alkukesälle tyypilliseen tapaan maltillinen. Sisävesillä on paikoittain havaittu hieman sinilevää, pääosin Etelä-Suomessa. Rannikkoalueilla sinilevää on havaittu ajankohtaan nähden jopa hieman vähemmän. Avomerialueilla ei ole toistaiseksi havaittu merkittäviä leväesiintymiä.
Yritystukien syksyn haut käynnistyvät Pohjois-Suomessa 18.8.2025 (Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi)19.6.2025 12:58:59 EEST | ELY-keskukset | TiedotePohjois-Pohjanmaan ELY-keskus avaa elokuussa määräaikaisen Kasvun kiitorata -haun ja pk-yritysten tutkimus- ja kehittämishankkeiden sekä uuden teknologian hyödyntämisen haun. ELY-keskuksella on avoinna lisäksi yrityksen kehittämisavustuksen jatkuvat haut, ja ne sulkeutuvat poikkeuksellisesti jo 30.11.2025 elinvoimakeskusten perustamisen vuoksi.
Vaasan yliopisto saavutti kaikkien aikojen parhaan tuloksensa maailmanlaajuisessa vaikuttavuutta mittaavassa vertailussa19.6.2025 12:57:18 EEST | Vaasan yliopisto | TiedoteVaasan yliopisto on parantanut merkittävästi sijoitustaan Times Higher Educationin (THE) 18. kesäkuuta 2025 julkaisemassa Impact Rankings -vertailussa. Vaasan yliopisto nousi kolmen YK:n kestävän kehityksen tavoitteen osalta 300 parhaan yliopiston joukkoon ja oli kahden tavoitteen osalta jaetulla ensimmäisellä sijalla Suomessa. Rankingissa mitataan yliopistoja maailmanlaajuisesti sen mukaan, miten hyvin ne edistävät YK:n kestävän kehityksen tavoitteita.
Leväseuranta käynnistynyt Etelä-Savossa - levätilanne rauhallinen19.6.2025 12:47:21 EEST | Etelä-Savon ELY-keskus | TiedoteValtakunnallinen ja maakunnallinen sinileväseuranta on käynnistynyt kesäkuun alussa ja seuranta jatkuu syyskuun loppuun saakka. Seurantakaudella sinileviä havainnoidaan ja niiden esiintymisestä tiedotetaan valtakunnallisesti viikoittain kesäkuun alusta elokuun loppuun. Etelä-Savossa tiedotetaan paikallisesti kuukausittain tai useammin sinilevätilanteen mukaan. Etelä-Savon leväseurannasta vastaa ELY-keskuksen kanssa yhteistyössä Suomen ympäristökeskus, kunnat ja yksityishenkilöt. Havainnoitsijat tallentavat levähavainnot Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämään Järvi-meriwiki-verkkopalveluun tai ilmoittavat havaintonsa ELY-keskukselle havainnon tallentamiseksi. Etelä-Savon alueella on 15 viikoittain seurattavaa havainnointipaikkaa.
Juhannuksen päivitetty sääennuste: Juhannusaatto on pääosin poutainen, juhannuspäiväksi Suomeen saapuu sateita19.6.2025 12:44:51 EEST | Ilmatieteen laitos | TiedoteLapissa sää jatkuu todennäköisesti poutaisena juhannuspäivänäkin. Lämpötilan puolesta juhannus on tänä vuonna hieman tyypillistä viileämpi.
Lounais-Suomen sinilevätilanne rauhallinen (Varsinais-Suomi, Satakunta)19.6.2025 12:36:16 EEST | ELY-keskukset | TiedoteSinilevätilanne on kehittynyt Lounais-Suomessa viileässä ja tuulisessa säässä edellisvuotta hitaammin. Sinilevää on havaittu vähäisessä määrin juhannusviikolla Rymättylän Kirkkojärvellä ja merialueella Mannerveden havaintopaikalla. Siitepölyä voi edelleen esiintyä runsaasti vesistöjen pinnoilla ja rantavedessä.
Kokoomuksen Vikman: Miinasopimuksesta irtautuminen vahvistaa Suomen puolustuskykyä19.6.2025 12:22:39 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | TiedoteEduskunta hyväksyi tänään esityksen Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkein tehtävä on turvata itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus sekä estää sotilaallinen konflikti. Kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Sofia Vikman painottaa, että päätös on välttämätön muuttuneessa turvallisuusympäristössä ja vahvistaa Suomen puolustuskykyä.
Filtrabit has launched a 1.2 MEUR development project, supported by a 600,000 EUR grant from Business Finland19.6.2025 12:17:35 EEST | Filtrabit Oy | UutinenFiltrabit has initiated a new development project, with an estimated investment of 1.2 MEUR. Business Finland has awarded a grant of EUR 600,000 to support Filtrabit’s product development.
Stadin sote ja brankkari 3/25 on ilmestynyt19.6.2025 12:12:08 EEST | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | TiedoteSosiaali-, terveys- ja pelastustoimen uutiskirje on jälleen täynnä mielenkiintoisia aiheita Helsingin sote- ja pelastuspalveluista.
Lohjan kulttuurikävelyt - tarinoita kesäillassa19.6.2025 12:04:33 EEST | Lohjan kaupunki | TiedoteLohjan Oppaat ry ja Lohjan kaupunki järjestävät kesällä 2025 totuttuun tapaan torstaisia kulttuurikävelyitä. Kulttuurikävelyillä syvennytään Lohjan historiaan ja kulttuuriin asiantuntevan oppaan johdolla kauniissa kesäillassa. Kävelyt tarjoavat uutta niin paikallisille asukkaille kuin matkailijoille ja mökkiläisille, ja kierroksista jokainen voi valita itseään kiinnostavat aiheet.
Juhannuksena nautitaan hyvästä ruoasta ja kiireettömästä yhdessäolosta19.6.2025 12:00:00 EEST | Suur-Seudun Osuuskauppa SSO | TiedoteJuhannus tuo mukanaan kiirettä kauppoihin, herkkuja juhlapöytiin ja taukoja tien päällä – SSO:n toimialoilla keskikesän juhla näkyy monin tavoin. Marketit täyttyvät grillattavista ja vesimeloneista, ravintoloissa nautitaan aatonaaton tunnelmasta, ja ABC-asemat palvelevat juhannusmatkalaisia laajoin aukioloin. Kaupunkijuhannuksen viettäjille robokuljetus tuo eväät suoraan puistoon.
Muuttolintujen kevät -sovellus laajenee – nyt tutkitaan myös, miltä luonto tuntuu19.6.2025 11:59:45 EEST | Jyväskylän yliopisto | TiedoteMuuttolintujen kevät -sovelluksen avulla kuka tahansa voi osallistua lintujen kevätmuuton seurantaan ja lintulajien oppimiseen ja tuottaa samalla arvokasta tutkimustietoa. Sovellus kokoaa havaintoja laajasti eri puolilta Suomea ja nyt myös Ruotsista, tarjoten tutkijoille tärkeää dataa muuttolintujen liikkeistä. Uusimman päivityksen myötä lintuhavainnon lisäksi käyttäjä voi nyt tallentaa myös oman luontokokemuksensa – tekoälyn tukemana.
Vuokraskuuttien aiheuttamat kolarit korvataan liikennevakuutuksesta19.6.2025 11:55:36 EEST | Liikennevakuutuskeskus | TiedoteVuokrattavilla sähköpotkulaudoilla tulee olla lakisääteinen liikennevakuutus. Jos vuokralaudalla kolaroi, vakuutus korvaa vahingot. Viime päivinä julkisuudessa on ollut tapaus, jossa alaikäinen lapsi törmäsi vuokratulla sähköpotkulaudalla henkilöautoon. Vuokraskuutilla aiheutetut vahingot korvataan ensisijaisesti laudan liikennevakuutuksesta, eikä laudan kuljettaja ole lähtökohtaisesti korvausvelvollinen.
Juhannusviikolla Lidlistä ostetaan makkaraa jopa nelinkertainen määrä19.6.2025 11:55:00 EEST | Lidl Suomi | TiedoteJuhannus on kesän suurin ruokajuhla, ja sen viettoon liittyy vahvasti yhdessäolo, grillaus ja kesäherkut. Lidlin kuluttajakysely paljastaa, että kesägrillistä löytyy useimmiten makkaraa, kanaa ja tuoreita kasviksia. Makkaran myynti jopa nelinkertaistuu juhannusviikolla, mutta myös kasviksia ja kasvipohjaisia grillattavia ostetaan enemmän.
Viron Michelin-oppaaseen kahdeksan uutta ravintolaa19.6.2025 11:49:09 EEST | Wolfcom | TiedoteMichelin Guide on julkaissut Viron vuoden 2025 ravintolasuositukset. Neljänteen Estonia-oppaaseen on valittu yhteensä 43 ravintolaa eri puolilta maata. Mukana on kaksi tähtiravintolaa, seitsemän Bib Gourmand -tunnustuksen saanutta sekä kolme kestävän gastronomian edistämisestä palkittua Green Star -ravintolaa.
Mabel van Oranje CMI:n hallitukseen19.6.2025 11:34:56 EEST | CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundation | TiedoteCMI – Martti Ahtisaari Peace Foundationin hallitukseen on nimitetty uusi jäsen.
Satoa Kuopion tämän vuoden ravintolat ovat varmistuneet!19.6.2025 11:31:17 EEST | ProAgria | TiedoteJo jokavuotiseksi perinteeksi muodostunutta Satoa Kuopio Food Festivalia vietetään viime vuoden tapaan Kuopion kauppatorilla. Tapahtuma järjestetään pe–la 29.–30.8. klo 11–20 samanaikaisesti niin ikään kauppatorilla vietettävän Elonkorjuujuhlan kanssa.
Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijät suosittelisivat omaa yksikköään työpaikkana19.6.2025 11:29:00 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | TiedotePirkanmaan hyvinvointialue mittaa henkilöstönsä suositteluhalukkuutta kolmen kuukauden välein toteutettavalla Fiilismittari-kyselyllä. Tuoreen kyselyn perusteella vastaajista suuri osa viihtyy työssään, ja lisäksi yksiköt koetaan turvallisiksi asiakkaille ja potilaille.